1. Koko Suomi
  2. Pk-seutu
  3. Tampere
  4. Turku

Mikä on Kimppa?

Kimppa on palvelu, jossa esitellään monipuolisesti erilaisia yrityksiä ja palveluita - yhtä lailla tunnettuja, laadukkaita brändejä kuin kaupungin pieniä piilotettuja helmiäkin. Aika ajoin esittelemme myös kohteita, joiden tuotto kanavoidaan kokonaan tai osittain hyväntekeväisyyteen.

Mitä iloa minulle on Kimppaan osallistumisesta?

Kimppa on uudenlainen tapa laajentaa kokemuspiiriäsi hieman edullisemmin ja hauskemmin - ”Jaettu ilo jaettuun hintaan”. Ideana on muodostaa toisilleen tuntemattomasta laajasta joukosta Kimppoja, jossa yhteinen nimittäjä Kimppaan osallistuville on, että heitä kiinnostaa Kimpassa esiteltävä palvelu/yritys/hanke.

Mikäli Kimpan muodostus onnistuu eli minimimäärä ostajia toteutuu, saat hankittua esiteltävän Kimpan usein varsin edullisesti - Kimpan tarjoava yritys näkee mielellään paljon uusia kasvoja, ja ei siksi näe estettä myöntää edullista kokeiluhintaa uusille asiakkailleen. Tämä on win-win sekä Kimppaan osallistujalle että sen tarjoavalle yritykselle.

Erilaisten kimppojen muodostaminen on tähän asti ollut hidasta ja haasteellista ja se on lähinnä keskittynyt omaan tuttavapiiriin. Usein on käynyt niin, että kun vihdoin riittävä määrä osallistujia on saatu haalittua kokoon, niin suurin osa ensin ilmoittautuneista onkin jo tehnyt hankinnat omia kanaviaan pitkin kuukautta aiemmin. Tämä taas tietenkin vesittää koko yhteisostohankkeen, koska ostajien määrä putoaa niin pieneksi, ettei Kimppaa ole mahdollista toteuttaa.

Nyt tiedon jakaminen (facebook, email, chat, twitter, blogit jne.) on helpompaa kuin koskaan, ja muutamassa päivässä on mahdollista kerätä tuhansia osallistujia Kimppaan. Tässä toteutuu todellinen samojen intressien tehokas koordinointi.

Täytyykö minun itse kerätä ryhmä ostajia saadakseni tarjouksen?

Ei tarvitse, Kimpan ideana on, että kaikki yhdessä voivat muodostaa Kimpan. Toki jos sinulla on paljon kavereita, joiden uskot haluavan kokeilla hauskoja elämyksiä, niin kannattaa lähettää heille tietoa Päivän Kimpasta.

Esiteltävä Kimppa on mielestäni hyvä – kuinka toimin?

Klikkaa Osta-nappia ennen kuin kellon laskuri on käynyt loppuun. Jos tarpeeksi moni henkilö osallistuu Kimppaan, se toteutuu ja sinulle lähetetään lahjakortti, jonka voit sitten hyödyntää esim. seuraavan puolen vuoden aikana. Voit myös itse tulostaa lahjakortin käyttäjätili-osiossa.

Mitä eri maksuvaihtoja Kimpan ostamiseen on?

1)      Voit ostaa Kimpan Visalla tai Mastercardilla, jolloin siirryt Luottokunnan sivustolle syöttämään tarvittavat tiedot

2)      Voit ostaa Kimpan Sammon, Nordean, Aktian tai Osuuspankin pankkitunnuksilla, jolloin siirryt kyseisen pankin sivustolle syöttämään normaalit pankkitunnuksesi

3)      Voit myös ostaa Kimpan Lompakkoosi saamillasi varoilla (esim. jos olet saanut lahjakortin).

Syöttämäsi luottamukselliset tiedot eivät koskaan käy/tallennu Kimpan palvelimille, vaan Luottokunnasta tai pankista välittyy vain pelkästään tieto (tunnistekoodi) palvelimillemme, että kyseinen henkilö on osallistunut Päivän Kimppaan.

Mitä tapahtuu, jos Kimppa ei kerää riittävää määrää ostajia?

1)      Mikäli olet tehnyt ostoksen Visalla/Mastercardilla, korttia ei yksinkertaisesti veloiteta (kortin tapahtuma on vasta katevarmennus-tilassa, kunnes minimimäärä ostajia toteutuu)

2)      Mikäli olet maksanut Sampo, Nordea, Aktia tai Osuuspankki-tunnuksilla, niin pankkitililtäsi Kimppa- käyttäjätilillesi siirtynyt summa jää käyttäjätilillesi, ja voit käyttää summan helposti seuraavan Sinua kiinnostavan Kimpan hankintaan tai vaikka lahjakortin ostamiseen pikkusiskolle. Mikäli haluat summan palautettavan takaisin pankkitilillesi asti, e-mail meille riittää.

Kahdella eri maksuvaihtoehdolla haluamme tarjota Sinulle mahdollisuuden valita itsellesi mieluinen tapa toimia.

Paljonko aikaa minulla on käyttää ostamani Päivän Kimppa?

Se riippuu kyseisen Kimpan ehdoista, mutta useimmiten noin 3-6 kuukautta.

Ostin Päivän Kimpan – kuinka käytän sen?

Kun minimimäärä henkilöitä on ostanut Kimpan, ja sinua on veloitettu, “Omat Kimpat - Käytettävissä” osioosi ilmestyy automaattisesti ostamasi Kimppa ja tulostusnappi. Tulosta lahjakortti kun haluat ja käytä se voimassaoloajan puitteissa. Lahjakortissa on vielä ohjeita sen käytöstä, joista voit tarvittaessa tarkistaa sen tarkemmat ehdot. Sinulle myös lähetetään automaattisesti lahjakortti sähköpostilla.

Voinko ostaa Päivän Kimpan lahjaksi kaverilleni?

Kyllä, osto-osiossa painat vain linkkiä “Anna lahjaksi”

Voinko ostaa kaverilleni lahjaksi Kimppa lahjakortin, jonka summan valitsen itse ja jonka voi käyttää mihin tahansa tulevaan Kimppaan?

Kyllä, valitse pääsivulta linkki ”Anna Kimpparahaa lahjaksi” ja syötä haluamasi summa sekä kirjoita teksti lahjakorttiin.

Jos en käytä koko Kimpan summaa yhdellä vierailulla, voinko käyttää loput myöhemmin?

Et valitettavasti. Kimppa on suunniteltu siten, että se on tarkoitus käyttää kerralla.

Voinko yhdistää Kimpan Kauppiaan tarjoamiin muihin alennuksiin?

Et valitettavasti, ellei Kimpan ehdoissa näin nimenomaisesti ilmoiteta.

Onko ostaminen turvallista?

Erittäin turvallista. Syötät kaiken luottamuksellisen maksamiseen liittyvän tiedon joko Luottokunnan tai oman pankkisi tutuilla suojatuilla sivustoilla. Tiedot eivät missään vaiheessa kulje sivustojemme kautta tai tallennu palvelimillemme.

Luottokunta tai pankki lähettää palvelimellemme pelkän järjestelmän luoman tunnistekoodin maksusta, jonka avulla sivustomme automaattisesti tietää suorituksen tapahtuneen.

Voinko perua tekemäni ostoksen?

Luethan yleiset käyttöehdot, joissa kerrotaan missä tilanteissa ostoksen peruminen onnistuu.

Mitä tapahtuu, jos ostamani Kimpan tarjoava Kauppias sulkee liikkeensä tai joutuu konkurssiin ennen kuin Kimpan voimassaoloaika päättyy?

Jos näin käy, niin maksamme rahasi takaisin.

Kuinka saan yritykseni Päivän Kimpaksi?

Klikkaa etusivun linkkiä "Kimppa yrityksille", josta löytyvät tarvittavat ohjeet.

Koska Kimppa tulee minun kaupunkiini?

Toivottavasti pikapuoliin. Lähetäthän meille sähköpostilla tiedon,  minkä kaupungin haluaisit nähdä mukana Kimpassa.

Tuleeko minun olla kirjautunut sisään voidakseni osallistua keskusteluun?

Kyllä.

Voinko ehdottaa mielestäni hyvää Kimppaa esiteltäväksi sivuilla?

Totta kai, se onnistuu helpoiten "Ehdota Kimppaa" linkin kautta sivuston alaosassa.

Kuka on Kimpan takana?

Kimppa on täysin suomalaisin voimin pyöritetty palvelu ja sen omistavat suomalaiset yksityishenkilöt. Kimpan toimitilat ovat Espoossa.